
|
Lohenpyynti
Näätämöjoki on Norjan parhaita lohijokia
mutta antaa hyvin myös muuta kalaa, kuten meritaimenta, taimenta,
harria ja haukea. Sen jälkeen kun ensimmäiset englantilaiset
"löysivät" paikan, on Näätämöjoella
käynyt virkistyskalastajia ympäri maailman. Kalastuskausi
ulottuu kesäkuun ensimmäisestä elokuun loppuun. Vuokraamme
jokiveneitä, myymme kalastuslupia ja järjestämme
tarvittaessa oppaan. Meillä on lisäksi tarjota täysi
kalastuspaketti, joka sisältää yöpymisen mökissä
tai teltassa, kaikki kuljetukset paikan päällä sekä
ruoan ja oppaan/soutajan joelle. Pyydä tarjous yksittäisistä
palveluista tai räätälöidystä lohestuselämyksestä.
Me takaamme, että palvelu on erinomaista, ja toivon mukaan
lohikin hoitaa oman osuutensa yhtä hyvin.
Kalastuslupien osto
Neiden Fjellstualla on yhteistyösopimus Ruijan viranomaisten
kanssa, niin että meiltä voi hankkia sisävesikalastuksen
edellyttämän kalastuskortin sekä pakollisen valtion
kalastusluvan. Myymme myös lupia Näätämöjoelle,
ja desinfioimme kalastusvälineitä kalatautien leviämisen
ehkäisemiseksi.
Pilkkiminen
Olemme järjestäneet pilkkiretkiä yli 20 vuotta.
Tunturimökkimme ja telttamme sijaitsevat mainioiden kalavesien
äärellä. Pilkkikausi alkaa, kun jäät alkavat
kantaa, ja jatkuu aina toukokuulle - riippuen keväästä.
Täältä löytyy rautua, taimenta, harria, ahventa,
haukea ja madetta. Lähimmät järvet sijaitsevat 2-3
km:n päässä Neiden Fjellstuesta, joten niille on
helppo lähteä päiväksi kalaan vaikkapa hiihtämällä.
Voit myös lähteä tunturiin hiihtämään
mökiltä toiselle ja pilkkiä matkan varrella. Autamme
mielellämme reitin suunnittelussa. Moottorikelkkailijat voivat
ajaa merkittyä kelkkareittiä kalaan ja yöpyä
mökeissämme tunturissa. Voimme myös auttaa kelkan
vuokrauksessa tai kuljettaa sinut tunturiin kelkkataksillamme. Ulkomaalaisia
varten meillä on oma laaja kalastusalueemme, joka ulottuu yli
50 km:n päähän tunturiin ja kattaa runsaat 100 tunturijärveä.
Jos haluat, voimme järjestää koko kalastusretken
yöpymisineen, ruokineen, kuljetuksineen ja opastuksineen, niin
ettei sinun tarvitse huolehtia muusta kuin omista varustusteistasi.
Merikalastus ja Jäämeren kalastussafarit
Kesäisin ja syksyisin teemme myös veneretkiä
vuonolle. Siellä voit kokeilla turskan, sein, kissakalan, ruijanpallaksen
ja monen muun kalan pyyntiä. Kalaa tulee, ja oikein onnekas
voi saada isonkin vonkaleen. Koskaan ei voi tietää, mitä
syvyyksistä nousee sen jälkeen, kun onkeen on napannut.
Aina ei saaliina olekaan kala, vaan merestä voi nousta myös
lähes hevosen kokoinen kuningasrapu. Vuonolta löytyy myös
lintukallio, useita arkeologisesti mielenkiintoisia alueita, saamelaisten
uhripaikkoja ja rakennelmia toisen maailmansodan ajalta. Kalastajakylä
Pykeija on ehdottomasti vierailun arvoinen. Veneeseemme mahtuu kerrallaan
8 henkilöä sekä kapteeni/opas. Asiakas voi myös
yöpyä teltassa meren rannalla tai saarella, jolloin voi
seurata, miten aurinko sekä laskee mereen että nousee
sieltä.
Patikoimaan tunturiin
Meiltä on helppo tehdä patikkaretkiä kesällä
ja syksyllä ja hiihtoretkiä talvella koskemattomaan luontoon.
Elämys on takuuvarmasti upea, ja matkalla voi vielä nauttia
tuoreista paistinkaloista! Neiden Fjellstuella on kuusi hyvinvarustettua
mökkiä tunturissa. Kussakin on sauna ja tilaa 4-5 hengelle.
Pienriistan pyytäjien kannalta mökit sijaitsevat keskellä
oivallista riekkomaastoa. Autamme sinua suunnittelemaan vaellusreitin
tai huolehdimme puolestasi retken järjestelyistä.
Opastettuja pyynti- ja patikkaretkiä tunturiin
Järjestämme metsästys- ja kalastusretkiä
pienryhmille, joissa on korkeintaan seitsemän henkeä.
Retket sisältävät opastuksen, ruoan, lentokuljetuksen
tunturiin, majoituksen mökeissä tai teltoissa sekä
autokuljetuksen paikan päällä. Sinun tarvitsee vain
saapua lentokentälle henkilökohtaiset varusteet mukanasi.
Jos haluat kalastaa tai metsästää omin päin,
autamme tietenkin suunnittelussa, jotta pyyntireissusi onnistuisi
mahdollisimman hyvin.
Elämyksiä laavussa
Saamelainen ruoka ja tutustuminen kolttasaamelaisten tapoihin,
kulttuuriin ja perinteisiin tekevät ateriasta tilavassa laavussamme
unohtumattoman elämyksen. Ohjelmaan kuuluu kolttien perinteistä
laulua eli "leuttaamista", kolttapuvun esittelyä ja katrillitanssia.
Laavuohjelma tulee tilata etukäteen, ja laavussa on istumapaikat
80 hengelle. Laavua voi vuokrata myös muihin tilaisuuksiin,
kuten häihin, syntymäpäiväjuhliin tai muuten
vain kun tekee mieli viettää mukava hetki hyvien ystävien
ja perheen kanssa.
Aktiviteetteja moottorikelkkaryhmille
Suomen kelkkareittiverkosto yhtyy Norjan puolen verkostoon niin,
että Suomesta voi ajaa Jäämerelle tai Norjan puolelta
syvälle Suomen metsämaille. Neiden Fjellstue on ensimmäinen
taukopaikka Suomen puolelta tultaessa. Meiltä kelkkailija saa
tietoa alueesta, ja me myös myymme kelkkareittikarttoja tai
opastamme sinut turvallisesti Jäämerelle ja takaisin.
Järjestämme myös elämysmatkoja Jäämerelle.
Veneemme kuljettavat sinut vaikkapa avomerelle, missä voit
kokea itse, miltä Jäämeri tuntuu. Jos haluat, voit
uida meressä kelluntapuvussa, kokeilla kalastamista ja ehkä
nähdä vilauksen maailman suurimmasta ravusta. Retki sisältää
lämpimän lounaan sekä tauon rannalla. Matka kestää
4-5 tuntia ja sopii pienryhmille eli 4-8 hengelle.
|